torstai 19. huhtikuuta 2018

Sömometer ja muita ostoksia matkalta


Ei matkaa ilman kangaskauppoja eikä puutarhavierailuja. Tärkeimpänä tällä kertaa oli ostoksista Mademoisellen takkikangas. Jälleen vierailtiin iki-ihanassa Maison Dorée -kangaskaupassa, joka on avattu Brysselissä v 1923. Olen sieltä ostanut muutaman todella ihanan kankaan, tuntuu että laadukkaat kankaat tottelevat taitamattomampaakin ompelijaa ryppyilemättä. Toivottavasti tuo vaalea pastellisävyinen osoittautuu yhtä laadukkaaksi. Ohut puuvillainen on vuoriksi, hihoihin laitan liukkaamman kankaan. Ja nuo alhaalla kurkistelevat superkissat ovat tietenkin pikkuveljelle. Hauskasti takkikangas toistaa ensimmäisten krookusten sävyjä omassa pihassamme.


Toisessa tutussa kaupassa Stoff&Stil vierailtiin Malmössä. Tuo tutun näköinen kalakangas on herra L.A.P:n paitaan ja neiti Toimeliaalle ostin tuon upean tiikerisilityskuvan. Sen siirrän kesäpaitaan tai -mekkoon, katsotaan nyt, kangas täytyy ostaa vasta täältä. Vähillä matkatavaroilla matkustaminen rajoittaa ostoksia, vaikka mies useimmiten onnistuu sijoittamaan ne omaan laukkuunsa.
Tuossa oikeassa alakulmassa on sitten se Sömometer. Tuollainen mittausapuväline on aina joskus tullut vastaan ja viimeksi Madame B.C. kirjoitti vastaavasta apuvälineestä, jonka hän oli tehnyt pahvista itse. Ostin tuon metallisen ja toivon oppivani käyttämään sitä sekä kaavojen että kankaiden saumojen merkinnässä että ommeltaessa. En oikein tiedä noiden vinojen osuuksien käytöstä, olisikohan ne tarkoitettu muotolaskoksiin?


Kasvit ostan aina lähimyymästä, mutta siemeniä on halpa ostaa ja helppo kuljettaa. Nämä on kasvitieteellisen puutarhan (edellinen blogi) myymälästä. Oletin niiden olevan puutarhasta, mutta tuo Silene näyttää olevan oma siementoimittajansa. Kasvihuoneen edustalla myytiin myös Hibscus-mehu, johon nuorimmainen lastenlapsi ihastui, meistä muista se oli lähinnä hapanta marjamehua. Saas nähdä, miten siemenet itävät ja ehtivät, parhaiten tähän mennessä matkoilta tuomani ovat onnistuneet joskus Portugalista tuomani, joista riitti iloa moneksi vuodeksi. Pusseissa oli paljon siemeniä ja ne säilyivät hämmästyttävän kauan itämiskelpoisina.


Vellingen puutarhakaupasta ostin kehäkukan siemeniä (miehen lempikukka, joka pitäisi olla tuollainen monikerroksine ollakseen oikeanlainen), hennon persikan sävyisiä sormustinkukkia ja Tuliunikon vaaleanpunaisen kerrosmuodon. Tuollaista en ole aiemmin nähnyt, niitä kirkkaan oransseja olen viljellyt monesti. Sain joskus kauan sitten silloiselta työkaveriltani paljon sormustinkukan taimia ja joinakin vuosina niitä on ollut valtavasti .Viime vuosina ne ovat vähän taantuneet ja valkoiset siemenistä kasvattamani eivät menestyneet. Ehkä näistä saadaan täydennystä.

Kuten edellisestä kuvasta näkyy siemenissä on vähän sama kuin  niissä kukkasipuleissa, samoja tuottajia ja lajikkeita monessa maassa. Yllä oleva onkin brysseliläisestä marketista jotain muuta. Pihastamme puuttuvat edelleen leppäkertut, ehkä näiden viljelyjen jälkeen saadaan niitäkin.

Mukavaa kesän odotusta t. HennaMar

2 kommenttia:

  1. Kivoja kankaita ja siemeniä! Tuo tiikerikuva on tosiaan upea! Toivottavasti leppäkerttuja tulee:) Leppoisaa päivää💕🌞

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Toivottavasti kuvan siirto onnistuu. Mukavaa päivää 🤗

    VastaaPoista

Kommentit tervetulleita!