tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevättä etsimässä


Lähdimme heti pääsiäisen jälkeen kevätvierailulle sukulaisiin. Lähtiessämme Turun satama oli vielä luminen ja osittain jäässä, laiva kolisteli jäihin merellä. Tukholmaan tultaessa oli vielä lumista. Kaupungin jyrkille rannoille on rakennettu valtava määrä kerrostaloja eräänlaisten laitureiden päälle ja näin saatu uusi 'kerros' asuntoja. Kumma että nuo valtavat kuutiomäärät nousevat nopeasti, mutta Skansen on edelleen auki revittynä remontissa. Junamatkalla totesimme, että lunta riitti Skoonen rajoille asti ja maisema siitä eteenpäin oli tasaisen ruskea.

Puut olivat Malmössä lehdettömiä, kukassa olivat vasta varhaiset sipulikukat kuten tuo kesälumipisara (kevät/lumikello) Leucojum aestivum, joka onkin narsissikasvi.


Ajelimme yhtenä päivänä Ystadiin ja siellä oli jopa lumikasoja jäänteenä äskettäisestä lumimyrskystä. Kevät on täällä 3-4 viikkoa myöhässä. Takaisin ajoimme rantatietä ja laajoilla viljelysaukioilla näkyi aavistus vihreää. Ranta on matala ja voi kuvitella tuulen voimakkuutta, josta saimmekin kokemuksen palatessamme. Vanha rakennuskanta on U:n tai neliön muotoon rakennettuja isoja maatiloja ja toisaalta kalastajien mökkikyliä, jotka nykyisin lienevät luxus-kakkosasuntoja. Meri ja pellot luovat yhtenäisin avaran vaikutelman ja rantatie on kokemisen arvoinen. Hiljaista oli arkiaamupäivänä, mutta keskellä ei-mitään oli kuitenkin eräässä kylässä iso koulu, täynnä lapsia. Ruotsihan kasvaa voimakkaasti myös täällä ja Malmön viimeisin asema ennen Kööpenhaminaa , Hyllie, joka joskus oli yksinäinen rakennus, on nyt keskellä valtavia (rumia) kuutioimaisia kerrostaloja. Sisareni totesikin, että uusi ostoskeskus/parkkihalli sateenkaarenvärisine ikkunoineen on siellä kaunein rakennus. Varsinkin iltaisin se hohtaa kuin suunnaton jalokivi.


En tiedä, onko hyvä vai huono asia, että samat kevätsipulikukat, narsissit, skillat, posliinikukat heinätähdet jne. tervehtivät kevättä lähes kaikissa Pohjois- ja Länsi-Euroopan puutarhoissa. Toki luonnonkasvitkin ovat osin samoja, yllä olevat valkovuokot kukkivat Brysselin metsäpuutarhassa.


Sielläkin kevät oli myöhässä, mutta saapumispäivänämme oli t-paitakeli ja koristekirsikka kukki pihassa.


Seuraavana päivänä vierailimme Meisen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä on mm. 37 eri lajiketta Magnoliapuita! Kukinta oli vasta alkamassa, mutta näimme kukkivia puita myöhemmin kaupungissa. Teimme kierroksen kasvihuoneessa, jossa riitti kukkia ja koska päivä oli lämmin, joimme kevään ensimmäiset ulko-oluet, tietysti belgialaista, puutarhan ravintolassa. Puutarhan keskellä lammessa on iso linna , joka lienee myöhemmin rakennettu muistuttamaan vanhaa (?). Hyvin hoidettu paikka, sipulikukkia ja kevätesikoita tulvillaan.


Tässä kukkiva magnolia ja toinen aloitteleva TenBoschen puutarhan leikkipaikan vieressä.


Onnenpensaan voi kasvattaa näinkin. Useimmiten näkee köynnöksinä Wisterioita, mutta ne kukkivat vasta kesällä. Muutaman vierailupäivämme aikana lehdet puhkesivat puihin ja kevät saapui Belgiaan.


Suomeen saapuessamme lumet olivat suurimmaksi osaksi sulaneet ja piipot kasvaneet riisiryynin kokoisista puolitoista senttisiksi.


Ehkä niistä vielä tulee tällaisia (kuva Brysselistä). Nythän on luvattu lämmintä loppuviikoksi ja sitten taas kylmiä suihkuvirtauksia. Uskotaan ennusteesta ensimmäiseen! Kevätmielellä terveisin HennaMar.

P.S. Postaan ostoksista erikseen (kankaat ja siemenet).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita!