sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kissa-aiheita ja ne värit


Alkuvuoden flunssa iski jälleen kerran ja ompelut on olleet vähemmällä. Onneksi vanhimman lapsenlapsen synttärit isovanhemmille pidettiin vähän myöhemmin ja ehdin tehdä ompelulahjat. Neiti Toimelias sai itse valita paitakankaan ja  ehkä Soturikissa-sarjan innoittamana aiheeksi valikoitui tällä kertaa kissat. Neiti täytti jo kymmenen vuotta ja se taas tarkoittaa, että uudelleen herätetty ompeluharrastukseni on jatkunut yhtä kauan. Silti tuntuu, että taidot ovat välillä hukassa. Ompelin paidan alle topin, koska paitakangas on melko jäykkää ja Simply Plain Sweater-kaava melko väljä. Ensimmäisen version tein mutu-tuntumalla vanhoja kaavoja mukaillen ja pieleenhän sen meni, koko lienee pienimmälle serkulle sopiva. Täytyy joskus ommella, kunhan viitsin kaivaa tekeleen esiin. Onneksi toinen toppi OB 4/2015-lehdestä onnistui, silitettävä kissakuva ja tarvikkeet Porin Nauha ja Nappi. Kankaat ovat Eurokankaasta. Kissakankaasta löytyi merkintä Designed for you by POPPY Europe eli jälleen tällainen yhteistyöyritys kankaiden valmistajien kanssa, joka toimittaa kankaita liikkeisiin ympäri maailman. Yhdistelmä julkaisee myös elektronista lehteä.

Kangasta oli reilusti, koska yksi mitta ei riittänyt ja ompelin sitten vielä kissapipon, johon virkkasin häntiä. Neiti halusi nimenomaan mustat resorit ja siksi vuorikin on musta. Itse olisin valinnut punaisen resorin. Tein vielä yhden kollaasin viime vuoden ompeluista ja huomasin, että vaikka ompelen lähes aina muille, oma värimakuni vaikuttaa valintaan. Lempiväriäni ei kuvasta ole vaikea arvata, siten on mukava välillä ostaa kankaita yhdessä lapsen kanssa. Nyt jälkeenpäin ajatellen, olisin voinut rohkeammin valita erilaisia värejä viime vuoden väriterapiahaasteeseen. Täytyy pitää tämä mielessä jatkossa.



Tänään on ihan oikea talvipäivä pakkasineen ja aurinkokin on välillä esillä. Valosta nauttien t. HennaMar

maanantai 8. tammikuuta 2018

Talvikylvöjä



Kylvettiin lastenlasten kanssa kukkien siemeniä kevättä odottamaan. Kaikkien näiden kukkien siementen pitäisi olla pakkasjaksoa vaativia/sietäviä, joten ne ehkä itävät keväällä. Kaikki siemenet ovat vanhoista pusseista eli sekin voi vaikuttaa itämiseen. Lisäksi oli vielä itse kerättyjä unikon ja kehäkukan siemeniä. Tämä on siis samalla vähän erilainen vastaus Mehukekkrit KÄSSÄVUOSI2018 jämäkuu-haasteeseen, käsillä tekemistä tämäkin. Laitoin viime vuonnakin siemeniä pieniin purkkeihin, mutta orava kaivoi ne kaikki auki. Tällä kertaa noudatin Sonja Lummen neuvoa ja käärin turveruukut vielä harson sisään. Purkit mies laittoi kasvimaalaatikkoon ja päälle vielä muutama klapi oravia estämään. Keväällä sitten nähdään, mikä oli tulos. Koululainen kirjoiti vielä kunnon etiketit, ettei tarvitse sitten taas muistella purkkien sisältöä.


Täällä pihassa ne nyt odottavat lasten lumilinnan vartioinnissa kevättä. Onneksi oli vierailun aikana pari päivää lunta. Nyt lunta on taas vähän tullut, ehkä se tällä kertaa jonkun aikaa pysyy. Aurinkoa odotellen t. HennaMar

Alla vielä kuva 'mörköunikosta' ja kehäkukista viime kesältä